Ei ole sitäkään. Ei mitään enää.
Särkeä yritin kalastaa, ei tullut.
Kasvimaalta menivät porkkanat, mitään ei jäänyt.
Onneksi en kasvattanut sen isompia juureksia, olisivat menneet nekin ja menetys olisi ollut suurempi.
Nyt kun meni aurinko pilveen, meni se varjokin, jota ei edes ollut.
Mitä nyt jyrsivät lapset aamupöydässä?
Ja mitä syömme me aikuiset ennen turhaan työhön lähtöä.
No, me menemme talon ympäri ja tulemme takaisin. Päivän työt on tehty. Minä, isä istun piipulle hetkeksi, että näyttäisi jotenkin uskottavalta. Ei se taida onnistua.
Kohta eivät lapsetkaan sitä touhua usko.
Menevät lapset kouluun ja kertovat isän olevan kulkuhomissa. Äiti on kotona. Aina. Ja pahalla päällä.
Vanhempi tytär piirsi koulussa porkkanan varjon. Opettajatar kiitteli omaperäisyydestä.
Tytär sai hyvän numeron piirustuksessa.