Hankin skannerin, jota olin jo pitkään ajatellut. Mitään muuta en ole niin himoiten ajatellut, kuin skannerin hankintaa. Pitkään aikaan.
Minulla on vanhoja dioja ja mustavalkonegatiiveja, joista nyt huomaan eletyn elämäni. On myäs paperikuvia, suurin osa rispaantuneita.
Aikanaan kuvasin tietenkin lasteni kasvamista ja harrasteasioitani. Kuvasin mielelläni luontoa.
Luontokuvani ovat kummallisia yksityiskohtia pienistä asioista, mutta huomaan niistä nyt jälkeenpäin yhtymäkohtia nykyisyyteeni.
Naimisissa käydessäni, marjaretkellä ollessamme minä mieluimmin pyllistelin pusikoissa kamerani kanssa. Montaakaan marjaa en poiminut. Hyödytön siis, niitä kuviani ei kukaan ole nähnyt, eikä ole ollut kiinnostustakaan. Nyt löysin senkin maailman.
Eivätkä ne olleet mitenkään kummallisia, niitä asioita vain minä en enää näe enkä huomaa. Pieniä maaailman asioita.
Ja huomaan, että hautakiviä ja hautoja yleensäkin olen kuvannut. Kalmistoista pidän edelleen.
Nykyinen skannerini kaivaa esiin kuvistani paljon sellaista, mitä en ole tiennyt niissä olevankaan, saati muistanut. Siksipä onkin yllättävää kaivaa vanhoja kuva-arkistoja ja huomata unohtaneensa hyvin paljon jopa kauniita asioita omasta elämästäni.



Tässä pienimuotoinen ja -kokoinen esimerkki.