Olen ollut koulutuksessa. Aikani on ollut vähissä, sikälikin kun olen tottunut siihen, että on aikaa.
Runsaasti aikaa vaikka mihin. Runsaasti aikaa olla tekemättä yhtään mitään.
Jouten lojuu ukko sohvallaan eikä edes yritä olla tekevän oloinen. Ajattelee vain ja on jouten. Hymähtelee. Itsekseen hymähtelee joutaville ajatuksilleen. Ja unohtaa ne saman tien.
Miettii kenties, että mihin ryhtyisi, jos johonkin ryhtyisi. Pohtii olemisen ongelmakohtia.
Pohtii, että toisinkin voisi olla. Ja olisikin, kunhan tästä pääsen. Pohtimasta.
Menin sitten koulutukseen, vanhasta ammatista kun ei ole enää leipäpuuta. Sellaista ei enää ole. Olemassakaan. Ammattia.
Olen siis pitkin syksyä ja talvea käynyt koulutuksessa ja se jatkuu ties taas milloin. Se kun on Non Stop -periaatteella toimiva koulutus. Tietokonealalla. Sillä alalla kun olen työtänikin tehnyt. Joskin muullakin alalla.
Viime kurssi oli mielenkiintoinen. Rakensimme serverin ja sen sellaista soopaa, itsestäänselvyyksiä, mainly. Kummallista oli kuitenkin se seikka, että toiseksi viimeisen kurssiviikon lopulla opettaja kysyy, että mitenkäs tämä Win 2003 -serveri oikein konfiguroidaan. On se koko perkele, että koulutuksen tuossa vaiheessa on opettaja tuossa tilassa.
Vähemmän haittaa on opin kannalta olla kotona. Siinä sohvalla maaten. Aprikoiden. Joskus jopa hyödyllisenkin ajatuksen. Huvikseen. Hymähtäen.
Kaikesta huolimatta suosittelen kuunneltavaksi, vaikka en yleensä pidä ihmisten, ja/tai yksilöiden musiikkimaun ohjaamisesta, Vivaldin (se Antonio) mandoliinikonserttoa.
Vai onko niitä useita...
Niin, hajahuomiona mainittakoon että sivuilleni on eksytty jo Iranista, Cayman saarilta ja USA:sta. Ameriikasta jopa useita kertoja. Best wishes to You from California.
Please, leave a comment You all, if there is something (or anything) to comment. Otherwise do not leave uncommented.