Minä olen itsekäs ihminen. Minä ajattelen vain itseäni, luonnollisesti. Sellainen kun olen.
Minä valehtelen. Totuuden sana on aina piilossa jossain muiden sanojen välissä. Tai siellä takana. Tai ehkä juuri siinä välimerkin tienoilla. Minä en osaa puhua kertakaikkiaan pelkkää totta, kuten oikeudessa.
Enkä aivan puhdasta totuutta sielläkään ole toitottanut.
Vaikka toden sanan sanonkin, on sitä epäiltävä, että mitä se nyt taas tarkoittaa. Jotain siinä on, taas. Silloin se on tulkintaa. Ja tulkinta aiheuttaa helposti erimielisyyttä, väärintulkinta eritoten.
Minä hylkään ystäviäni tuosta vain. Huvkseni ihan jätän ihmiset taakseni. Kaikki pois. All must go!
Yksin minä möyrin talvisessa metsässä hakemassa kivisiä sydämiä. Yksin sairastan mieleni ja ruumiini vaivat ja sairaudet.
Kaikki minä hylkään ja jätän. Jos on niin tehtävä.
Silti, niin, silti...