Suomessakin ihmiset puhuvat eri kieliä. On monenlaisia ulkomaan kieliä, joita Suomessa ei ole perinteisesti puhuttu. Sellainen rikastuttaa suomalaista kieliympäristöä. On myös sellaisia kieliä, joita ei edes kuule juurikaan, vaikka ovat virallisia kieliä meillä.
Kadullakin kuulee nykyään varsin kattavan valikoman kieliä joista jotkin ovat peräisin jopa muilta mantereilta.
Ovat peräisin ne ihmiset ja niiden kielet ties mistä. Ja kuitenkin ovat tänne päätyneet. Suomeen.
Sellainen on somaa. Jotenkin.
Mutta kyllä meillä on puhuttu ennestäänkin, varsinkin, kun huomioi sen seikan, että kautta aikojen on suomalaisiksi tullut väkeä sieltä ja täältä, varsin monia kieliä. Liekö meistä suomalainen kenkään, jos oikein sukutaustaan katsotaan. En minä ainakaan.
Nykyäänkin ihmiset, taustastaan riippumatta, tai juuri siksi, puhuvat verbaalisesti suomea, vaikka käytävätkin usein jotain toista kieltä.
Monet puhuvat musiikkia. Jotkut javaa tai C:tä. Sitten on niitä jotka puhuvat kapulakietä tai liturgiaa. Toiset taas puhuvat mielellään viisauksia ja filosofiaa.
On hämmentävää, kun täytyy ihmisten kanssa kommunikoidessa osata ymmärtää heidän kielipelinsä. Minä olen huono puhumaan musiikin kielellä, vaikka rytmiä osaankin ilmentää. Ja jos joku puhuu minulle melodiaa, jää minulta huomaamatta paljon tärkeitä asioita. Samoin sointukielellä puhuttaessa, vaikka siitä jotain olenkin ymmärtävinäni.
Entäpä rakkauden kieli, se rajaton kieli.
Sepä vasta onkin vaikeata.
Toinen puhuu puhdasta melodiaa ja toinen sitten silkkaa syvällistä tolloutta. On siinä sovitustyötä, että yhteisyys löytyy.
On, sanon sen.