Koistinen kulki kumarassa. Piruuttaan, hän itse sanoi. Laiskuuttaan, totesi vaimo.
Kun Koistiselta kysyi syytä kumaraan, sai aina, joka kerta, eri vastauksen.
"Täytyy katsoa, mihin astuu"
"Huolet painaa"
"On iljannetta"
Siitä oli kehittynyt taitolaji, joka piti Koistisen ajatukset ryhdissä, kun aina piti olla vastaus valmiina. Asia ei Koistista itseään häirinnyt mitenkään, vaikka oli mieluiten hiljaisempi mies. Joskus olin näkevinäni, että hän naureskelee itsekin vastauksilleen.
Niin olikin kumarassa kävelemisestä tullut Koistiselle kontaktilaji. Sen avulla sai yhteyden ihmisiin. Aina riitti uteliaita kyselijöitä. Yksinkertaista.

(Juu, olisinkin mieluummin nukkumassa!)