Taas tuli luukusta kasa mainoksia ja ilmaislehtiä.
Ilmaislehdet ovat kelvollisia ja jopa luettavia. Niisä ihmispolot pääsevät yleisönosastolla kertomaan päätään vaivaavista asioista. Useimmiten asiallisesti.
Niitä lehtiin lähetettyjä "runoja" en kyllä suostu kestämään.
Mainokset ovat toinen asia. Minä en varmaan koskaan osta mitään mainoksen perusteella (voin olla väärässäkin, kaikkea metkuilua ei edes huomaa). Mainoksia on kuitenkin hauska lukea. Yleensä luen ne kaikki ja saan hyvän näkymän siihen, että mitä vailla minun on hyvä olla.
Mitä kaikkea en tarvitse.
Kuten veljeni kanssa toisessa maassa, kun kävimme taidemuseossa tutkailemassa, ja jossa vartijat minuun tarttuivat, katseli hän myytäviä taidejulisteita, että perhana, halvemmaksi tulee itse maalata!
Ei sitten maalannut. Soittomies kun on. Eikä soitakaan, ellei halua.
Ystävänsä häissä soitti kyllä oman häämusiikkinsa. En ollut, en tiedä.
Minä sitten tyttärelleni valmistin hopeasormuksen synttärilahjaksi. Olen aika huono oikeissa töissä joten se sormus oli, vaikka hieman muotopuoli olikin, aikamoinen saavutus.
Harras toive onkin, että koska minulta ei perintöä jää, niin olisi jotain, se sormus, jonka jättää lapsilleen.
Ja siihen sormukseen voi liittää tarinoita mukaan. Sellainen olisi minusta miltei kaunista.
Tarkennuksena, en varmaan jätä perintöä, kun en osaa haalia mammonaa. En osaa.