Sattumamuistelua taas.
Muistelen sitä siittämisen ja hedelmöityksen alkuhetkeä. Siinähän oli valtava vimma päällänsä, kun piti siinä ruuhkassa yrittää ehtiä ensimmäisenä maaliin saamaan se palkinto.
Siinä oli huisketta ja loisketta, mutta kyllä se alkusysäyskin oli hurja. Hiki haisi, jos se on edes mahdollista siinä tilanteessa.
No, minä-siittiö siinä sitten pääsi porautumaan palkintomunasoluun nenä edellä. Sanotaankin, että kaikki me olemme voittajia. Siis me jotka olemme syntyneet.
Mitään muuta en ole sitten voittanutkaan ja arpajaisissakin on huono onni. Ja rakkaudessa...no jaa, miten sen ottaa; pysyvää pitkän kantaman onnea ei ole havaintopiiriin eksynyt ajelehtimaan. Tosin, ei minulla ole hoksottimissa kehumista.
Siis, jos se minä-siittiö sattui voittamaan, niin tulee väistämättä mieleen, että kuinkahan kehnoja ne hävinneet olivat, kun voittajakin on tällainen ruikulipoika vaan. Oliko se voitto sittenkään! Miksi juuri minä? Voi voi!
Oliko dopingilla osuutta asiaan?
Miltä nyt tuntuu?