Ostin CD-levyn. Tai siinä oli neljä levyä samoissa kuorissa.
Oli seurakuntavaalit, enkä voinut äänestää, kun en kuulu mihinkään seurakuntaan. Niiden onneksi.
Se levy on digitoitu 24 bittisenä ja 96 kilohertsin sämpletaajuudella vanhoista ties mistä shellakkamastereista.
Olisin halunnut vaikuttaa äänestämällä vaikka en uskokaan että minun olisi syytä kuulua oikeastaan mihinkään, puhumattakaan seurakunnista. En näet usko, että uskon sen kummemmin mihinkään. Siihenkän jos.
Levyillä on jazz-musiikkia. Mielestäni hyvää jazz-musiikkia. Enimmäkseen pianovetoista. Sellaisesta pidän. Pienestä orkesterista. Pienestä ja kompaktista kokonaisuudesta. Sellaisella saa ilmaistua isompia asioita pienemmin, kuin isolla orkesterilla.
Jos johonkin uskonkin, en usko, että siihen löytyy sopivaa seurakuntaa. Samaan jumalaan kaikki kuitenkin uskovat. Joten, miksi kuulua johonkin sen takia, että voisi toteuttaa uskoaan jonkin seremonian tai rituaalin kautta. Miten uskoa toteutetaan yleensäkään, minä mietin ja ihmettelen.
Levyillä on varsin kattava kokoelma Brubeckin varhaisista äänityksistä. Ymmärtääkseni vuodesta 1946 lähtien San Franciscossa äänitetyistä enimmäkseen muiden sävellyksiä.
En minä usko uskontoihin, en uskonkappaleisiin, en. Mutta uskon uskovani. Sihen, juuri siihen. Ytimeen.
Yksi kokonaisuus, joka sisältää monta eri aspektia. Eikä siinä vielä kaikki. Ei koskaan ole.
Paitsi hyvä sisältö.