Jatkaakseni aiempaa höpinääni valehtelustani, mainitsen että kun valehtelen, eli puhun niitä näitä, puuta heinää, ja sen sellaista, tiukkaakin asiaa ja lähes pelkkää asiaa sillä valehtelun saralla, on uskottavuuteni ymmärrettävästi lähes nollassa. Mutta silloin on maailma mielenkiintoinen ja toisinaan jopa kaunis.
Mutta kun puhun asiaa, sitä oikeaa asiaa siitä mitä näen ja koen, siitä mitä maailma on minulle, ja mitä se on minulle ollut, ei siinä ole järjen hiventäkään. Ei sen vertaa, että olisi tottakaan.
Niin kummalinen on maailma.