Minä kävin kansakoulua. Luokkamme sijainti oli milloin mitäkin.
Toisinaan jopa koulun aulassa, josta muut oppilaat, ne isommat,
ryntäsivät välitunnille ennen meitä.
Sijaitsimme myös opettajien asuntolan (silloin oli sellaisiakin) alakerrassa.
Jotenkin minulle jäi siitä vaiheesta outo kuva. Penskoja oli
koululuokiksi asti, mutta paikkaa ei ollut opetukseen. Kai meitä
nilviäisiä oli liikaa sittenkin. Siltä ajatukselta en ole myöhemminkään
välttynyt.
Kummalliselta tuntui myös se, että lukukauden lopuksi palkittiin ne,
joiden väriliidut olivat ehjät. Palkittiin siis ne, jotka eivät olleet
tehneet mitään liiduillaan, niillä Porvoon väriliiduilla.
Se tuntui jotenkin väärältä jo silloin, pienestä pojasta, minä kun
yritin värittää paperille jonkinlaista kuvaa kilpahiihtäjästä tai
kansallismaisemasta. Sininen liitu katkesi. Oli se väärin. Siitä ei
palkittu. Säästää piti.
Hyvääkin oli, vaan ei ruoka. Jouduin silmälääkäriin ja sain silmälasit.
Sain ensin huonot lasit, kun arvasin niitä E-kirjaimia, ajattelin että
tämäkin on taas niitä kelpoisuusjuttuja. Hyvin arvasinkin. Laseja en
enää käytä, olenhan jo nähnyt melkein kaiken. Jotenkin liikaakin. Loput
näen ilman laseja. Ja varsinkin ilman laseja.
torstai, 22. syyskuu 2005
Kommentit