Poikasena piirtelin eläimiä.

Isäni toi Ruotsista sellaiset halvat huopakynät, joiden kärki nuhnaantui nopeasti. Isä oli Liikkuvassa Poliisissa silloin ja kävi Ruotsissakin työmatkalla. Konnareissulla.

Kavereiden kanssa piirtelimme myös, minulla kun oli ne värikynät aina mukana kaiketi siihen asti, kun ei paperiin jäänyt muuta kuin hankausjälki. Sitäkään jos.

Eivät ne elefanttini tai kirahvini olleet sen näköisempiä kuin nämäkään vihannekseni. Mutta se on vain hyvä viidakon ja savannin elikolle, varsinkin jos taustaa piirtää mukaan; ei erota otusta taustasta. Samaa sotkua senkin piirtämäni leijonan mielestä, jota ei tunnista leijonaksi kuin hajusta, tuulen alapuolelta.