Olen ollut pitkään poissa täältä. Olen ollut muualla. Oikeastaan olen ollut lähempänä kuin ennen. Lähempänä mitä tahansa, siis tarkalleen yhtä kaukana kaikesta. Olen ollut jonkin koordinaatiston origossa jo jonkin aikaa.
Olen sijainnut siellä ja uumoillut uusia näkymiä. Olen ajatellut ryhtyväni johonkin aivan toiseen puuhaan. Sellaiseen toisen maailman työhön. Työhön, josta minulla ei ole minkäänlaista käsitystä, vaikka monen maailman käsityksiä mielessäni onkin. Oletusasetuksina. Kulttuurimme ja elämäni mukanaan tuomina ennakkokäsityksinä.
Minä olen ollut ja elänyt kuvien ja julkaisujen maailmassa. Olen elänyt puhumisellani. Olen puhunut sitä, mitä halutaan. Tietoa olen ollut jakavinani.
Tietopuolinen mies, nääs.
Olen kirjoittanut sitä ja tätä. Asiaa ja sen vierestä, kaukaakin.
Aina on joku uskonut siihen, että minulla on jotain sellaista, mistä voisi maksaa. Puhetta, kirjoitusta, höpinää, horinaa. Tai ammattitaitoa, työtä.
Istuin kannon nenään. Istuin ja tiirailin. Siihen vanhan kannon nenään istuin minä vanha rohjus. Kameroineni.
Istuin hetken, puuskutin ja ryhdyin tiiraamaan viereisen lammen pintaa.
Siinä aurinko leikitteli kiusallaan siten, että en pysynyt perässä, kuvakatsannossa. Samaa tekevät sudenkorennotkin, ja samasta syystä. Uskokaan pois, ovat sukua auringon valon kimaltelulle ne. Syntyneet auringon kilosta.
Yritin siis tarkasti katsoen lammen pintaa saada oikean, sen ainoan hetken vangituksi, kun kaikki on kohdallaan. Valo, väreet, kaikki.
Jotain sainkin, mutta tunsin, että minua katsotaan. Sellaisen minä tunnen herkästi. Varsin herkästi, jopa siten, että ketään ei ole edes lähittyvilläään.
Sellainen aisti minulla on hyvä. Liiankin.
Kettu katseli minua.
Käännyin ja katselin takaisin. Se nosti kuononsa ilmaan ja yritti saada hajuni. Keskustelimme siinä muutaman tovin, tai minä puhuin ja se kettu kuunteli. Tuttua minulle.
Sitten se kiersi tuulen alle ja sai minusta vanhasta hikisestä ukosta oikein hyvän vainun.. Silti se paneutui makuulle suolampareen toiselle puolen ja katseli minua. Minä juttelin sille ja räpsin kuvia, vaikka se tuntui aluksi pelkäävän kameraani.
Toivoin, että osaisin kommunikoida siten, että välillemme olisi muodostunut jotenkin sellainen suhde, että olisimme voineet luottaa toisiimme. Että olisin voinut tulla lähemmäksi.
Katsoa silmiin ja koskettaa.