Viime päivät, viime viikot ovat olleet kummallisia. Minä olen luullut eläväni poikkeuksellisen tavanomaista elämää.
Elän sitä yhätikin. Luullakseni.
Olen ollut huomaavinani kuitenkin, että vaikka olen pysytellyt ympäristötarkoituksessa omissa oloissani, maailma se vasta onkin kummallinen paikka.
Sen isommin puuttumatta tunne- tai muuhun ihmissusuhde- tai ihmissuhdetarasioihin, sillä niissä minä olen Retuperällä. Sieltä olen kotoisin. Lähtöpisteessä siis.
Yllättäen huomaan että kaikki on toisin. Kaikki on toisin siten, kuin ei ollut ennen toisin. Eri tavalla olivat asiat ennen toisin. Toisin paremminkin.
Miten siis on nyt maailma.
Järkeä puuttuu. Voi olla että minulta puuttuu järkeä, todennäköistä se onkin. Minulta puuttuu järkeä. Enkä minä ole järjen jättiläinen koskaan ollutkaan. Puhdas, tiivis järki ei ihmistä, jakamatonta kakseutta, mihinkään vie.
Varislinnut, joista pidän (kenties eniten ihmisten ohella, en tiedä), ovat olleet hiljaa. Ne ovat olleet viettämässä pakkasta. Elin- ja sosiaaliset toiminnot minimiin kun on kylmää.
Minä kaipaan noiden otusten tarkkoja kommentteja. Sitä juuri, kun kävelee ajatuksissaan ja säpsähtää. Varis tai sen sukulainen se siellä.
Sellainen paluttaa ihmisen uomiinsa.
Niihin uomiin, joissa hän elää. Yrittää ja elää. On. Sitä pientä elämäänsä.
Kraak!
Mitäkö on tapahtunut?
Ei ole tapahtunut mitään. Ei yhtään mitään. Miksi olisikaan. Kaikkihan menee näinkin.
Kaikki on hyvin. Kaikki on kummallisen hyvin.
---
Näin on väärin
jos olisi toisin