Vietin melkoisen ristiriitaisen illan ja yön aarteeni kanssa. En saanut unta minä, eikä hänkään. Oli asioita. Sellaisia selvitettäviä ristiriitaisuuksia. Sellaisia on ja niissä minä olen huono. Oikein huono.
Pyrin ajattelemaan, että pitäkää tunkkinne, kele.
Aamu olikin sitten toisenlainen. Hellä ja tuoksuva. Pullollaan kaunista tunnetta, kahden ihmisen, ihmisen ja ihmisettären, välistä tunnetta.
Kiireetöntä tutkiskelua ja puhdasta aistimista. Aistillisuutta.
Viimein nousin keittämään meille kahvit, aamukahvit. Halvan makuista sanoi silloin tämä armastettuni kahvista.
Olin keittänyt kyllä ihan tyttäreni mainostamaa Kutriinaa, ei se voi olla halvan makuista. Oliko koko aamu halpaa. Halpaa rakkautta ja kiihkoa. Sellaista halpaa, jota saa, kun siltä tuntuu.
Tai ei saa. Juuri silloin ei saa. Kun tuntuu.
Mutta ei rakkaus maistu halvalta kahvissakaan. Tämä aamu ei maistu halvalta.
Eikä maistunutkaan. Maistui siltä Halvalta, jota ostimme kauppahallista aiemmin. Sellaista, jossa on pistaasimanteleita seassa. Makeaa ja suolaista.

Rakkaus on
Halvan makuinen.