Olipas mukavaa ellei jopa autuasta torkahtaa sohvalle työn jälkeen pikkuinen masu pullollaan nakkisoosia ja pottumuusia. Tällaista olen kaivannut.
Löysin 1900-luvun alun kirjailijoista mielenkiintoisen tapauksen, Väinö Katajan.
Luen parhaillaan, tai aloitin vasta, hänen Tullikavaltajiaan. Kataja kertoo Torniojokilaakson horisontista. Ja siihenhän kuuluu oleelisena osana salakuljetus. Tai ei enää kuulu, mutta silloin kuului.
Koskenlaskijan morsian on myös Katajan romaani, jonka vasta äsken kuulin.
Isä kertoi, kun juttelin hänen kanssaan Katajasta.
Minä pidän noista vanhemman ajan kirjoista, kun niden kieli on vanhahtavan kaunista ja jotenkin aidomman oloista. Eikä juuri kiroilla. Vaikka en minä kiroilua kavahda, on minustakin sanottu että muka kiroilen enemmän, kuin muut opettajat yhteensä.
Ei, saatana sentään, pidä paikkaansa se!
Nakkisoosin tein ihan itse, kun muuten söisin ne nakit sinältään.
Soosiin tuli nakkien lisäksi tölkkitomaatteja, chilitahnaa ja -kastketta sekä kaikenlaista muuta.
Valkosipulit olivat itäneet kaapissa ja ituineen niitä kolme heitin soosin sekaan. Yhden tuikkasin purkkiin kasvamaan.
Minä tykkään kokeilla kaikenlaisten kasvien kasvatusta. Mistä lie periytyy tuollainen pakkomielle.
Chilikastikkeita oli kahdenlaista kaapissa, venäläistä ja thaimaalaista pullochiliä ja kun en osannut päättää, kumpaa käyttäisin, laitoin molempia, mutta sitäkin enemmän.
Kohta täytyy ostaa tuoreita chilejä kaupasta ja jälleen tuikata muutama kukkapurkkiin. On ne sitten vaan niin maukkaita.
Oliivipuu pitää vielä joskus saada.
Niin, ja kahvipensas ja....