Eilen oli huono päivä. Tekstinikin pelkkää soopaa. Sehän ei tietenkään poikkea muista päivistä siltä osin juuri ollenkaan, mutta soopuusmittarilla eilinen oli ennätys (mittarissa löytyy vielä skaalaa).
Ja vielä kun heräsin yöllä jo kolmen aikaan, oli se huippuna eiliselle.
Nyt sitten olenkin ollut ahkera. Kävin kaupungilla, palautin esimiehelleni häneltä lainatun avaimen. Hän ei tietenkään ollut paikalla ja heräsikin huoli, että onkohan hän löytänyt Vilppulaan. Hän kertoi lähtevänsä sinne, ja emme kumpikaan tienneet, missä se sijaitsee.
Minulle se on vieläkin mysteeri, mutta toivon, että päällikköni on löytänyt edes lähelle sitä.
Sitten poikkesin kirjastossa tutkimassa mikrofilmejä kahden tunnin ajan. Löysinkin uusia asioita, pitkästä aikaa.
Piipahdin Lidlissä ostamassa sienikeittoon sulatejuustoa ja rahkaa. (Rahkaa en soppaan tunge.)
Paluumatkalla otin vanhoista talonrähjöistä kuvia, niitä kun on matkalla muutama. Ja tietenkin käsittelin kuvat.
Nyt muistan, että jossain välissä muuttelin blogini ulkonäköä, mutta se on vielä kesken. Toivottavasti ei ole menossa metsään päin se.
Minulla on viha-rakkaussuhde noihin vanhoihin taloihin, on aina ollut.
Tavallisesti en ole puoleksikaan näin ahkera, enkä ymmärrä, mikä nyt on vialla, kun näin pitää hössöttää.
Suppilovahvero-juustokeitto oli hyvää lämpimän ruisleivän ja raikkaan vesijohtoveden kera.


Tämä ei ole juusto-sienikeitto. Tämä on talo.