Kävin juuri Tampereella tapaamassa tytärtäni. Voisin kuvitella
asustavani Tampereella, mutta siihen ei minulla ole sanomista. Se on
mukava kaupunki.
Menomatkalla äänitin bussimatkaa noin tunnin verran ja paluumatkalla
äänitin puolisen tuntia Tampereen linja-autoasemaa sekä koko
paluumatkani bussilla takaisin kotiini.
Ei kannata kysyä, miksi äänittelen, en nimittäin tiedä, mutta minusta
on hauskaa kuunnella äänityksiäni myöhemmin. Julkaista en niitä aio
missään muodossa.
Parhaita äänimaailmoja olen saanut Toijalan asemalla aamuyöstä, jolloin
ei tapahtunut yhtään mitään. Silti siellä on kaikenlaista pientä, mitä
ei kuule paikanpäällä ollessaan.
Paluumatkalla tuijotin bussin ikkunasta tylsän näköisenä, joka lienee
omin olemukseni. Liikennevaloissa rinnallemme ajautui henkilöauto,
jonka taka-akkunasta viittilöi pari viehkeätä neitoa kansainvälisiä
merkkejä kauniiden hymyjen myötä, ei kuitenkaan onnekseni sitä
kuulisinta sormimerkkiä.
En tiedä, oliko tarkoitettu minulle, ja vaikeata sitä on uskoakaan.
Toisaalta, minulle on tapahtunut jokseenkin lukuisasti merkillisiä
tapauksia ja usein juuri nuorten, tai ainakin viehkeiden neitosten
taholta, että olen lähes jatkuvasti tietyssä ällistyksen tilassa (sitä
olen toki syntymästäni lähtien ollut).
En aio tässä puida niitä sattumuksia enempää, kun en oikein ymmärrä,
mistä on kysymys, vaikka kyllä minä isku- ja kontaktinhakumenettelyt
ymmärtäisin, jos sellaisia olisi. Ei ole.
Niin, tyttäreni luona jouduin tietenkin tiskaamaan ja laittamaan
ruokaa, kun neiti oli tanssitunnilla. Ja kun oli hetki omaa aikaa, luin
Esko Valtaojan kirjaa, jota rohkenen suositella.
Palmusunnuntain johdosta:
Ällistykäämme!
sunnuntai, 9. huhtikuu 2006
Kommentit