Minä en uskalla mennä lääkäriin, vaikka ikäni vuoksi pitäisi käydä lähestulkoon säännöllisesti tapaamassa tohtoria.
Ensiksikin siellä on aina eri lääkäri, joka varmaan kyselee samat asiat uudelleen joka kerta. Se ei lisää luottamusta, jota ei ole alkujankaan. Ja mitäpä minä itseäni paljon nuoremmalle lääkärille kertomaan asioista, joista hän on lukenut vain kirjoista.
Potilaallahan ei ole tarvittavaa koulutusta analysoida omia tuntemuksiaan, saati mitä ne tuntemukset vaikuttavat elämään.
Toiseksi, kokeissani varmastikin löytyisi jotain kummallista,
Jotain kummallista löytyi jo kansakoulussa tehdyissä kokeissa. Olivat ne sitten näkö-, terveys-  äidinkielen tai laskennon kokeita. Ei niinkään väärää, mutta kummallista kuitenkin.
Kävin myös laajoissa terveystesteissä nuorena poikana. Sydämeni ei toimi, kuten pitäisi. Kummallisia synkooppeja ja pitkiä hiljaisuuksia. Muista tuloksista ei ole välitetty kertoa kohteelle itselleen, siis minulle.
Olen kuitenkin yrittänyt olla kuten muutkin, tavallinen veronmaksaja.
Olisiko minun syytä suhtautua itseeni vakavasti, vai ohittaa se vain ohimenevänä, kummallisena, ilmiönä.