Ajelin pyörykälläni tänään erään omakotialueen läpi. Olen ajatellut, että minusta ei olisi asumaan sellaiselle alueelle. Minä en välitä raapia ja rapsuttaa, en pihaa en pytinkiä.
Minä olisin pötkölläni olohuoneen sohvalla ja ajattelisin joutavia ajatuksia. Vaikka sellaisia, että Predestinaattori on laite, joka ohjaa käyttäjänsä, kulkuneuvosta riippumatta ennaltamäärättyyn kohteeseen. Tarkahkosti, mutta ajan myötä tarkkuus kyllä paranee.
Sellaisia voisi ajatella omakotitalon sisällä.
Ja ahkerat ihmiset rapsuttaisivat talonsa nurkkia kauniina kesäpäivänä, varsinkin viikonloppuisin.
Siivoaminen on muutenkin epäilyttävää; siivoavatko elikot eli linnut ympäristöään? Eivätpä juurikaan. Hiukan saattavat pesästään pahimpia ryöniä pois kyörätä, mutta eivät siihen koko tarmoaan sijoita.
Entä pienet lapset. Jos heidät vaikka koemielessä sijoitetaan esimerkiksi leikkikamariin, niin kuinka pitkään heidän on siellä oltava, että joku heistä ryhtyy siivoamaan? Eiköhän heillä ole mielessään mielekkäämpääkin aktiviteettia. Ensisijaisesti.
Jos sijoitatte pieniä lapsia koemielessä kamariin, on vältettävä mitenkään vahingoittamasta näitä pieniä, mutta toisinaan herttaisia otuksia. Ja avaimenreiästä voi ajoittain kurkistaa, että mitään vakavaa ei pääse tapahtumaan. Tietenkin vain valvontatarkoituksessa, puuttumatta mitenkään itse kokeen suoritukseen.
Kerrostalossa välttää kaiken sen, mistä naapuritontin tiukkamielinen putsausneurootikko voisi häiriintyä. Rauhassa voi pötköttää ajatellen kerrostalossa luontaisesti syntyviä ajatuksia ja jopa muutaman mietelmänkin voi kerrostalon asunnossa saada aikaan. Kaikessa rauhassa.