Kävin tänään taas tapaamassa hammaslääkäriäni. Minä poljin polkupörälläni sinne vastaanotolle ja perille päästyäni olin kuin uitettu koira ja jos pienempiä koiria ajatellaan, olin kuin uitettu koiralauma. Satoi nimittäin vettä.
Hän, ja hänen hammashoitajansa, ovat varsin mukavia ihmisiä ja heidän kanssaan tuleekin puhuttua maailman asioita muutenkin, kuin vain odontologian alalta, josta minä en juurikaan sano tietäväni mitään. Olen silläkin alalla tyystin asiantuntematon.
Minä kysyin hammaskiven syistä ja seurauksista, jolloin lääkärini selvittäessään tuota asiaa, otti puuduteruiskun käteensä ja ruuttasi leukaperiini muutaman pistoksen puuduttavaa ainetta. Ajatteli varmaan, että näin hän saa sen hoidetuksi sivumennen. Taktiikka oli kyllä hyvä, mutta minä huomaan kyllä kaiken.Hetken hölpötettyään hän sitten ottikin sähköveitsen käsiinsä ja ryhtyi viipaloimaan sillä ientäni.
Siitä lähti mielenkiintoinen, joskin vastenmielinen haju.
Nyt on kuitenkin, kiitos hyvän odontologian, suussani taas hyvä hammas. Aivan uusi, vaikka juuret ovatkin ne entiset. Mutta onpa kiva irvistellä nyt.