Minä varastin viimekesänä tässä lähellä asuvien tuttavieni naapurista vehnän tähkän. Julmasti ja röyhkeästi sen vein heidän naapuriensa pellosta. Koko tähkän.
Se on ollut keittiössäni vesiputkien ja pannumyssyn välissä odottamassa nyt jo mennyttä kevättä.
Niin, minulla on pannumyssy, ja mikä onkaan talo ilman pannumyssyä.
Tyttärenikään ei kyllä tiennyt, mikä on pannumyssy ja huolestuinkin, kuinka on pannumyssytietoisuus hävinnyt maastamme. Se oli oleellinen esine taloudessa kuin taloudessa menneinä vuosina. Silloin kun keitettiin pannukahvia. Eritoten vieraille, silloin pääsi pannumyssy arvoiseensa osaan perheen varallisuuden tai sosiaalisen aseman merkkinä. Se pönötti tärkeänä kahvipannun päällä tietäen, että se kahvi oli tärkeä, hieno juoma.
Mutta mitä on nykyään pannumyssy? Minä vain kysyn?
Mutta siitä vehnästä. Minulla siis oli vehnän tähkä. Laitoin tietenkin ne jyvät multaan. Kohta, siis syksyllä minulla on jo monta vehnän tähkää. Näin tämä menee.
Muutaman vuoden perästä saan jo hakea tukiaisia ja mahdollisesti lainata leikkuupuimuria kotiparvelkkeelleni viljankorjuuseen.
Palmunlehvät olen kasvattanut ja öljypuut. Vehnänjyvässä se kaikki kuitenkin olikin.
Eikö olekin niin, että kun viljapelto hulmuaa, on kaikki hyvin. Ja maailma on kaunis.