Sain paketin kuminalla maustettuja hapankorppuja tässä taannoin. Minä pidän kuminasta vaikka lapsuuteeni liittyykin muisto kuminan mausta ja se ei ole miellyttävä muisto.
Oli nimittäin niin, että minulla oli huonot hampaat. Sellaiset reikäiset ja niitä reikiä porattiin ahkerasti isommaksi sekä täytettiin runsaalla määrällä amalgaamia. Minulla oli huono hammasluu, hammaslääkärini mukaan ainakin. Hän sen tuli maininneeksi jollekin ja minä tietenkin sen kuulin. On minussa paljon muutakin huonoa, mutta se kaikki ei näy ulos päin.
No, olen hampaineni pyrkinyt elämään elämääni siten, kuin osaan. Miten kuten; luistellen.
Mummolassa kasvoi kuminaa siellä täällä ja kun oli muitakin saman näköisiä kasveja, niin pitihän minun kokeilla, että mikä niistä oli kuminaa.
Aina kun kasvin siemenet olivat kuminaa, se laukaisi huonoissa hampaissani särkyreaktion, mutta estikö se minua tekemästä empiiristä tutkimusta mummolan lähitienoon kuminaesiintymän laajuudesta. Ei se estänyt.
Kuljeskelin itsekseni pitkin niittyjä ja maistelin sopivalta näyttävien kasvien siemeniä. Ja hampaitani särki tuon tuostakin.
Nyt siis aarteeni kanssa rouskuttelimme niitä hapankorppuja ja sanoin, että ei näissä kumina juurikaan maistu. Olin näet odottanut enemmän kuminan makua niihin. Enää ei hampaitani särje kuminan takia.
Aarteeni ajatteli että olen immuuni kuminalle.
Ei se pidä paikkaansa.
En ole immuuni.
Enkä kuminalle.