Tytär tuli ja meni. Oli tarkoitus laitta ruoaksi sellaista sienikastiketta, jota hän oli syönyt Rigassa.
Ongelma oli, ettei hän muistanut sen nimeä eikä juuri muutakaan. Eikä ollut varma, oliko edes sieniä. Minä olin siitä varma, vaikka en mukana ollutkaan.
No, kävimme syömässä kiinalaisessa ravintolassa. Minäkin pitkästä aikaa.
Ruoka oli kohtuullista; tilasin kanaa ja munakoisoa. Minä kun tykkään auberginesta päin vastoin kuin tyttäreni.
Hämmästytti ravintolan henkilökunnan asenne, vaikka olikin suhteellisen hiljaista, on silti asiakkaista pidettävä huoli. Minä en huutele tarjoilijan perään, hänen on oltava selvillä asiakkaan ruokailun etenemisestä.
Ravintolassa raikui joku kiinalainen TV-ohjelma suureen ääneen, sellaista mölinää ja teatraalista hömppää. Omistajaperhe oli kokoontunut TV:n ympärille ja asiakkaat saivat odotella ohjelman kohtaa, jolloin tarjoilija malttoi jättää katselemisen.
Oli olohuonemainen tunne. Epämiellyttävää.
Lähtiessämme käänsi tarjoilija katseensa TV:stä meihin päin ja urahti jotain.
Ruokaa oli, kuten yleensäkin, riittävästi ja Tsingtao-olut on hyvää tuolloin tällöin.